Olen pyöritellyt tätä sanaa viimeisten viikkojen aikana ja pohtinut sitä aina ajoittain. Nuorena havahduin siihen, että olin aina sivusta katselija. Minua ei juuri tunnettu, mutta minä tiesin keitä muut olivat. Olin oppinut ottamaan tämän roolin jo kouluaikoina, koska se auttoi selviytymään. Oli parempi olla tuntematon kuin tunnettu. Nyt aikuisena, huomaan olevani hyvin tarkka siitä mitä itsestäni muille annan ulos. Mitä kirjoitan sosiaaliseen mediaan ja voinko seistä tukevasti sanojeni takana. Tämä on saanut minut varovaiseksi.
Liika varovaisuus ei kuitenkaan ole hyväksi, koska en anna itsestäni muille mitään. En kerro kuka olen enkä edes anna toisille mahdollisuutta tutustua minuun. Pelkään liikaa. Pelkään tekeväni jotain väärin. Pelkään loukkaavani muita ja ennen kaikkea pelkään toisten reaktioita. Koulukiusaaminen ja muiden silmissä outona oleminen voi jättää vielä aikuisuuteen näkymättömiä haavoja.
Muutama viikko sitten sain ystävältäni ihmettelevän katseen kun kerroin lempi tuoksuni nimen. Tämä tuoksu on jostain syystä minulle kovin rakas. Se on kuin lisätty itsetunto, jota saatan käyttää kuin hajuvettä sipaisten sitä korvan taakse. Se tuoksuu kuin kukat juhannuksena ja saa minulle kivan tunteen. Young livingin omilla sivuilla tämä puhtaan eteerinen öljyn kerrotaan stimuloivan mieltä ja herättävän hyväksynnän tunteita.
Ystäväni ihmetteli miksi en vain opettelisi olemaan hyväksytty, jotta tätä tunnetta ei tarvitsisi etsiä jostain muualta. Tämä hätkähdytti minua, koska koen olevani hyväksytty juuri tälläisenä kuin olen. En koe, että minulla olisi näitä ongelmia tämän hetkisessä elämässäni. Miksi tämä tunne siis edelleen ohjaa toimintaani? NLP:ssä opetetaan käsittelemään tunteet niiden oikeassa mittasuhteessa, jotta ne eivät jää kummittelemaan. Tämän on siis pakko olla menneisyyden mörkö, joka täytyy vielä käsitellä. Miksi en siis voisi käsitellä tätä tunnetta ihanien ja meitä hellivien puhtaiden tuoksujen kautta?
Elämässä on hyvä kohdata haasteet ja voittaa ne. Järvessä vesi on kylmää keväällä, mutta siinä pulahtamisen jälkeen saa kokea ihanan raikkaan olon. Myös mörköjä tutkiessamme on hyvä katsoa heitä silmiin ja kohdata ne.
Neuropsykolpogian erikoispsykologi Liisa Klenberg kertoo keskittymiskyvyn muodostuvan kolmesta eri taidosta, Helsingin sanomien julkaisemassa artikkelissa. Hän tekee lasten ja nuorten kuntoutustyötä sekä toimii neuropsykologian alan työnohjaajana ja kuulee usein lasten ja nuorten keskittymisen haasteista. Artikkelissaan hän jäsentää keskittymiseen vaikuttavat kolme perustaitoa: joustavuus, maltti ja tarkkaavuuden kohdentaminen. Hän kertoo artikkelissaan näiden olevan taitoja, joita on mahdollista harjoitella.
Kun vanhin lapseni oli neljä vuotias, eräs sairaanhoitaja ohjasi meidät viemään hänet neurologisiin tutkimuksiin. Lapseni vaikutti tuolloin hyvin tarkkaamattomalta ja hänelle oli yllättäen tullut paljon arjen haasteita käyttäytymisen ja tunteiden hallinnan kanssa. Hänen oli vaikea keskittyä ja siirtymät sekä pukeutuminen muuttuivat hyvin haastavaksi. Pikkuveli oli puoli vuotias ja isoveljen maailma oli muuttunut. Alkuun oletin neljävuotiaani käytöksen olevan uhmaa tai taantumaa. Taantuma on ymmärtääkseni normaalia ja sitä myös ympäristö kertoi minulle. Uhma ei kuitenkaan tuntunut loppuvan vaan se jatkui ja jatkui.
Tämä sama sairaanhoitaja neuvoi minua auttamaan lapseni tarkkaavaisuuden kohdentamista pienillä apukeinoilla. Hän neuvoi minua laittamaan pieneen pulloon 2/3 vettä, 2 tl hilettä sekä kinder lelun. Sulkemalla pullon korkki tiukasti liimaten oli tämä hyvä apukeino tarkkaavaisuuden kohdentamiseen. Sain myös tietää, että tämän tyylisiä aistituotteita on myytävänä erinäisissä yrityksissä.
Tämä kaikki oli silloin vielä kovin uutta ja sain draivin viedä asioita eteenpäin. Pian olimmekin jo lääkärin vastaanotolla ja saimme lähetteen neurologian osastolle tutkimuksiin. Ennen tutkimusjaksoa kävimme vielä sairaanhoitajan ja lääkärin arviossa jakson tarpeellisuudesta. Nämä kaikki tapahtuivat keväällä n. 3kk sisällä. Kesän tullessa pohdin paljon sairaanhoitajan antamaa vinkkiä sekä aloin etsiä lisää tietoa aistiyliherkkyyksistä. Väistämättä löysin aina itseni autisminkirjon sivuilta ja se tuntui kovin oudolta. Voisiko lapsellani olla autisminkirjoa, vaikka hän on niin sosiaalinen?
Tuleva kesä oli meille hyvin haastava. Lämpöaalto yllätti ja kesässä oli hyvin paljon lämpimiä päiviä. Vietimme runsaasti aikaa ulkona, mutta puistot ja muut julkiset paikat olivat lapsen impulssiivisen käytöksen vuoksi haastavia. Lapsi oli karkaileva ja saattoi käyttäytyä arvaamattomasti. Kesän aikana keksin monipuolisia keinoja rauhoittaa lapsen käytöstä. Ostimme trampoliinin ja pienen majan, johon hänen oli helppo mennä piiloon. Käytin tarkkaavuuden kohdistamista apuna monella eri tavalla. Esimerkiksi mustikoiden ja vadelmien poimiminen, muurahaisten tutkiminen, kirjojen lukeminen, legojen rakentaminen jne. Legot olivatkin oiva apu ohjeiden noudattamisen sekä oikeassa järjestyksessä etenemisen harjoitteluun. Ostin lapselle myös lukuisia häntä kiinnostavia tietokirjoja, joiden kuvia hän sai tutkia.
Syksyllä noin puolen vuoden päästä tämän sairaanhoitajan huomioista, oli lapseni saanut diagnoosin ja maailmamme oli uuden edessä Koko edeltävän kesä oli ollut kamppailua lapsen käytöksen kanssa ja koin itseni hyvin ahdistuneeksi. Kesällä lapsi oli onneksi päässyt jo osittain tuen piiriin saatuamme toimintaterapiaan lähetteen. Sain paljon kuvia ohjeistukseen, mutta kaikki tuntui kovin hajanaiselta ja tietoa sai etsiä monella eri hakusanalla. Sain usein kokea olevani huono vanhempi ja kasvattaja, kun lapseni käyttäytyi niin arvaamattomasti. Vielä neurologian testeissä nieleskelin kyyneleitä lapseni käytöksen vuoksi. Entä jos kaikki onkin vain huonoa vanhemmuutta?
Tutkimuksien jälkeen saimme käteemme diagnoosin ja jatko-ohjeet. Se oli haastavaa ja sumuista aikaa. Muistan olleeni hankala ystävä ja ihminen, koska kävin sisäisesti päivittäin kamppailuja oman vanhemmuuteni kanssa. Minulla oli hiukan tukiverkostoa ja käytin sitä hyväkseni tiedon saamiseen. Olin väsynyt. Arki oli kovin haastavaa ja uuvuttavaa. Lisäksi minun piti löytää uudet keinot arkemme hallintaan.
Tuolloin keskityinkin lapseni tunteiden tukemiseen niiden ymmärtämisen kautta. Pyrin auttamaan häntä ymmärtämään tunteitansa sekä kohdistamaan agressiota oikeaan suuntaan. Opetin hänelle myös malttia sekä joustavuutta erinäisten harrastusten ja toiminnan kautta. Silti tuntui, että mikään opettamani ei näkynyt käytöksessä. Lapsi oli hyvin hallitsematon ja minun tuli arjessamme tukea häntä koko hereillä oloajan. Sain omishoitajuuden ja lapseni kävi päivähoidossa harjoittelemassa kodinulkopuolisia sosiaalisia tilanteita. Olin töissä sekä kotona aina valmiudessa toimia. Hetkittäin työssä oleminen tuntui jopa harrastukselta ja levolta, koska arkemme kotona oli niin haastavaa.
Keinoni olivatkin:
Trampoliinilla hyppiminen (Kehon hahmotus ja tasapainoaisti. Tömähtäminen ja siitä seuraava kehon hahmotus)
Maja (aistiärsykkeiltä pakoon pääseminen suljettuun tilaan. Tilan hallinta)
Riippukeinu (Kehon hahmotus, ilmassa oleminen, tuntoaistilla riippumaton tunteminen kehoa vasten sekä heilumaliike)
Mustikoiden poimiminen ja muut tartkkaavaisuuden kohdentamiseen auttavat tekemiset. Esimerkiksi valkotauluun piirtäminen. (Tarkkaavuuden kohdentaminen)
Pyöräily (tasapainoaisti, liikunta ja aggressioiden purku)
Potkutyyny (Karatessa käytettävä potkualusta)
Lelujen koodaus (Lajittelin lelut siten, että huone oli aina siisti ja lelut sekä leikit helposti valittavissa)
Kirjat ja lukeminen (Yksityiskohtaiset mielenkiinnon kohteet, joihin oli helppo uppoutua)
Rutiinit ja struktuurit (Arjen hallintaa ja ymmärrystä tukemaan)
This is an example post, originally published as part of Blogging University. Enroll in one of our ten programs, and start your blog right.
You’re going to publish a post today. Don’t worry about how your blog looks. Don’t worry if you haven’t given it a name yet, or you’re feeling overwhelmed. Just click the “New Post” button, and tell us why you’re here.
Why do this?
Because it gives new readers context. What are you about? Why should they read your blog?
Because it will help you focus your own ideas about your blog and what you’d like to do with it.
The post can be short or long, a personal intro to your life or a bloggy mission statement, a manifesto for the future or a simple outline of your the types of things you hope to publish.
To help you get started, here are a few questions:
Why are you blogging publicly, rather than keeping a personal journal?
What topics do you think you’ll write about?
Who would you love to connect with via your blog?
If you blog successfully throughout the next year, what would you hope to have accomplished?
You’re not locked into any of this; one of the wonderful things about blogs is how they constantly evolve as we learn, grow, and interact with one another — but it’s good to know where and why you started, and articulating your goals may just give you a few other post ideas.
Can’t think how to get started? Just write the first thing that pops into your head. Anne Lamott, author of a book on writing we love, says that you need to give yourself permission to write a “crappy first draft”. Anne makes a great point — just start writing, and worry about editing it later.
When you’re ready to publish, give your post three to five tags that describe your blog’s focus — writing, photography, fiction, parenting, food, cars, movies, sports, whatever. These tags will help others who care about your topics find you in the Reader. Make sure one of the tags is “zerotohero,” so other new bloggers can find you, too.
This is an example post, originally published as part of Blogging University. Enroll in one of our ten programs, and start your blog right.
You’re going to publish a post today. Don’t worry about how your blog looks. Don’t worry if you haven’t given it a name yet, or you’re feeling overwhelmed. Just click the “New Post” button, and tell us why you’re here.
Why do this?
Because it gives new readers context. What are you about? Why should they read your blog?
Because it will help you focus your own ideas about your blog and what you’d like to do with it.
The post can be short or long, a personal intro to your life or a bloggy mission statement, a manifesto for the future or a simple outline of your the types of things you hope to publish.
To help you get started, here are a few questions:
Why are you blogging publicly, rather than keeping a personal journal?
What topics do you think you’ll write about?
Who would you love to connect with via your blog?
If you blog successfully throughout the next year, what would you hope to have accomplished?
You’re not locked into any of this; one of the wonderful things about blogs is how they constantly evolve as we learn, grow, and interact with one another — but it’s good to know where and why you started, and articulating your goals may just give you a few other post ideas.
Can’t think how to get started? Just write the first thing that pops into your head. Anne Lamott, author of a book on writing we love, says that you need to give yourself permission to write a “crappy first draft”. Anne makes a great point — just start writing, and worry about editing it later.
When you’re ready to publish, give your post three to five tags that describe your blog’s focus — writing, photography, fiction, parenting, food, cars, movies, sports, whatever. These tags will help others who care about your topics find you in the Reader. Make sure one of the tags is “zerotohero,” so other new bloggers can find you, too.
This is an example post, originally published as part of Blogging University. Enroll in one of our ten programs, and start your blog right.
You’re going to publish a post today. Don’t worry about how your blog looks. Don’t worry if you haven’t given it a name yet, or you’re feeling overwhelmed. Just click the “New Post” button, and tell us why you’re here.
Why do this?
Because it gives new readers context. What are you about? Why should they read your blog?
Because it will help you focus your own ideas about your blog and what you’d like to do with it.
The post can be short or long, a personal intro to your life or a bloggy mission statement, a manifesto for the future or a simple outline of your the types of things you hope to publish.
To help you get started, here are a few questions:
Why are you blogging publicly, rather than keeping a personal journal?
What topics do you think you’ll write about?
Who would you love to connect with via your blog?
If you blog successfully throughout the next year, what would you hope to have accomplished?
You’re not locked into any of this; one of the wonderful things about blogs is how they constantly evolve as we learn, grow, and interact with one another — but it’s good to know where and why you started, and articulating your goals may just give you a few other post ideas.
Can’t think how to get started? Just write the first thing that pops into your head. Anne Lamott, author of a book on writing we love, says that you need to give yourself permission to write a “crappy first draft”. Anne makes a great point — just start writing, and worry about editing it later.
When you’re ready to publish, give your post three to five tags that describe your blog’s focus — writing, photography, fiction, parenting, food, cars, movies, sports, whatever. These tags will help others who care about your topics find you in the Reader. Make sure one of the tags is “zerotohero,” so other new bloggers can find you, too.
Aistien 