Aamumme ovat venyneet viime viikonloppuina pitkiksi. Omatoimisesti isoveli oli tyhjentänyt paahtoleipäpussin lähes kokonaan ja pikkuveli kyseli oikeata paahtoleipää. En heti ymmärtänyt tätä lausahdusta vaan tarjosin hänelle tuota samaa paahtoleipää. Myöhemmin havahduin pöydällä olevaan leipään ja kysyin miksi hän ei ollut syönyt sitä. Lapsi vastasi, että paahtoleipä on rapeaa. Tämä lausahdus vastasi kysymykseen millainen, eli onContinue reading “Arjen mietteitä”
Author Archives: mariellaaistien
Hävettää
Nuorena aikuisena havahduin siihen, että minua ei juuri tunnettu niissä piireissä joissa liikuin. Nautin sivusta katselijan roolistani siitä, että, muut eivät juuri tienneet elämästäni mitään. Olin hiljainen ja pysyin sivussa. En omistanut montaa ystävää, mutta jokainen ystäväni oli minulle kultaakin kalliimpi. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta. Sisimmässäni koin olevani liian erilainen kuin muut. Elämäntilanteeni muututtua sainContinue reading “Hävettää”
Olen mitä ajattelen itsestäni
Kolme vuotta sitten jouduin uuden eteen. Tuo uusi pakotti minut tutkimaan sekä itseäni että vanhemmuuttani uusin silmin. Epämukavuus alueista tuli arkipäivää ja niiden kohtaaminen oli joka hetki läsnä. Ratkaisun tilanteeseen tuli löytyä minusta, koska voin muuttaa vain itseäni. Kun lapsen tunnekuohut saivat vallan, ainut toimiva keino tilanteissa oli itsensä rauhoittaminen ja ammattimaisesti toimiminen. Kehittelin itselleniContinue reading “Olen mitä ajattelen itsestäni”
maitohappobakteerit ja yllättävä kokemus
Olen kuullut useiden vuosien ajan kerrottavan suoliston olevan kehon toiset aivot. Suoliston hyvinvointia ja bakteerikannan moninaisuutta tuodaankin esille monessa eri lähteessä. Varmasti jokainen voi itse googlettaa tätä ja tutustua eri lähteisiin aiheeseen liittyen. Omalla kohdallani lähdin moninaistamaan oman kehoni bakteerikantaa tutustumalla puutarhan hoitoon ja iskemällä sormeni multaan. Aloitin tämän, koska ääneni oli lähtenyt säännöllisesti muutamassaContinue reading “maitohappobakteerit ja yllättävä kokemus”
Hengitä olet perillä
Olin tänään ajamassa kohti tuttua kohdetta. Saapuessani melkein perille, oli uusi kyltti, joka sai minut pohtimaan elämääni. “Hengitä olet perillä” kertoi minulle saman sanoman, jota hoen itselleni päivittäin. Hymyile ja hengitä, kaikki on hyvin. Erityislapsiarki on haasteita täynnä ja omille tunteille ei ole tilaa. Tunteet tulee ymmärtää, mutta vanhemman tulee olla pääosin aina tyyni jaContinue reading “Hengitä olet perillä”
Disney prinsessa vs. todellisuus
Pyöräily on kuin merenneitona olemista maanpäällä, kerroin nuorena silmät loistaen. Olin yhtä pyöräni kanssa ja rakastin “lentää” sillä. Hiukset hulmuten laitoin itseni äärirajoille, kunnes jalat eivät enää kestäneet. Pompin tunteja trampoliinilla ja illalla vain katselin pilviä. Pilvet olivat kauniita ja leijailivat taivaalla kauniiden värien ympäröimänä. Ne muuttivat muotoaan ja niitä oli hauska tutkia hiljaa. MielikuvitukseniContinue reading “Disney prinsessa vs. todellisuus”
Katkeransuloinen kesä
“Olisipa jo kesä” kuulin erään opettajan lausuvan puoli vuotta sitten. Hän kaipaili kesälomaa lukuvuoden puolessa välissä. Minulle tuo kesä oli vielä kaukana ajatuksissa kun pohdin vielä lapseni tulevaa koulupolkua. Tämä keskustelu on jäänyt mieleeni, koska olen jäänyt pohtimaan eri näkökulmiamme. Kun omat ajatukseni olivat lapseni koulutiessä, olivat ne tällä toisella osapuolella hänelle tärkeissä asioissa. MeContinue reading “Katkeransuloinen kesä”
Tunteidenkirjo
Luin tällä viikolla mielenkiintoisen julkaisun liittyen koulun alkuun ja tunteiden hallintaan. Siinä Lastenpsykiatrian professori kertoi kuinka aikuinen voi tukea lapsen oloa omien tunteidensa hallinnan kautta. Artikkelissa lapsi kuvataan kuin ilmapuntarina, joka aistii herkästi aikuisen tunnetilan ja reagoi siihen. Kun aikuinen hallitsee omat tunteensa, on lapsen helpompi toimia. Lasta tulee tukea siten, että hänen on helppoContinue reading “Tunteidenkirjo”
Aistituotteet
Aisteja stimuloivat ja yksilön oloa helpottavat esineet ja tavarat saattavat olla hyvinkin yksinkertaisia. Ensimmäisessä tekstissäni kerroin, kuinka olin saanut tarkkaavaisuuden kohdentamiseen yksinkertaisen aistituotteen ohjeen. Tätä käytimmekin ensimmäisen kesän melko ahkerasti. Nyt tuo tuote on jo ehtinyt hukkumaan. Tarkoitukseni on silti ollut tehdä se vielä uudestaan. (Siihen tarvitset 1. pullon, hileitä sekä pienen lelun. Laita pulloonContinue reading “Aistituotteet”
Muista hengittää
Kohdatessani ihmisen, jolla on stressiä kehotan hänet aina hengittämään. Hengittäminen on helposti itsestään selvyys, jota ei tule liiemmin ajatelleeksi. Stressaantuessamme kehon hengitysrytmi häiriintyy, jonka vuoksi hengittämiseen on tärkeä kiinnittää huomiota. Hengityksen kiihtyessä tulisikin keskittyä sen rauhoittamiseen. Ohessa linkki Hyvän terveyden hengitysharjoitukseen. https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/hengita-stressi-pois Ennen lapseni diagnoosia kaupassa käyminen oli stressaava kokemus. En ymmärtänyt miksi lähes viisiContinue reading “Muista hengittää”