Kolme vuotta sitten jouduin uuden eteen. Tuo uusi pakotti minut tutkimaan sekä itseäni että vanhemmuuttani uusin silmin. Epämukavuus alueista tuli arkipäivää ja niiden kohtaaminen oli joka hetki läsnä. Ratkaisun tilanteeseen tuli löytyä minusta, koska voin muuttaa vain itseäni. Kun lapsen tunnekuohut saivat vallan, ainut toimiva keino tilanteissa oli itsensä rauhoittaminen ja ammattimaisesti toimiminen. Kehittelin itselleni hengitystaktiikan, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Siinä ideana on syvähengitys ja mikrohetki itselle. Se oli osittain jatkoa nuorena kehittämälleni “savupiipputekniikalle”, jonka ydin on ajattelun ja keskittymisen voimassa.
Savupiippu ideani lähti siitä, kun kärsin kovista migreenikohtauksista. Pyrin keskittämään ajatukseni pois kivusta ja vähitellen hiillostamaan kaikki ajatukseni ensin päänähkaan ja sitten vähitellen ulos “savupiipun kautta”. Tuo vaati todella tarkkaa keskittymistä ja ajatusten pois viemistä. Voima oli siinä, että olin vain paikallani ja keskityin rauhaan. Hengitystaktiikassani ideana oli mikrohetki itselle ja sitä kautta hetkellisen rauha ennen toimintaa. Tämä mikro hetki antoi minulle aikaa olla hetki rauhassa ja keskittää ajatukseni ennen toimintaa.
Näiden jälkeen pyrin yleisestikin miettimään omaa elämääni ja mitä siltä halusin. Vähitellen huomasin myös muuttuneeni onnellisemmaksi, kun olin keskittynyt vain hyvään. Lapsen haasteet eivät muuttuneet yhtäkkiä, mutta oman suhtautumiseni kautta ne helpottuivat. Edelleen huomaan antavani itselleni näitä mikrohetkiä, kun niitä tarvitsen. En odota saavani elämältä kaikkea sitä, mitä muut odottavat. Odotan saavani asiat oikeassa järjestyksessä ja tyydyn siihen mitä minulla nyt on ja keskityn tekemään siitä hyvää. Miten öljyt liittyvät tähän? Öljyt tulivat elämääni juuri silloin, kun aloin keskittyä näihin mikrohetkiin ja onnellisuuteen. Liitin niihin usein kotona ollessani jonkun ihanan turvallisen tuoksun lisäämään hyvinvointiamme. Vähitellen huomasin meidän olevan onnellisempia.
Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään sitä mitä annan itsestäni muille. Se miten minä katson muita ihmisiä vaikuttaa siihen, kuinka minua katsotaan. Miten avaavaa onkaan ollut huomata, että kun katson ihmisiä itsevarmasti ja empaattisesti, saan itsekin yleensä samanlaista kohtelua. Koulukiusattuna opin katsomaan maailmaa epäilevien linssien läpi. Olin usein pälyilevä ja surumielinen. Odotin muilta paljon enemmän kuin itseltäni enkä osannut laittaa itseäni muiden kanssa samalle tasolle.
Nykyään saatan hämmästyttää muut kertomalla, että olen onnellinen kun olen saanut kohdata lapseni kanssa kaikki nämä haasteet. Olen onnellinen siitä, kun olen saanut oppia ja kasvaa ihmisenä. Olen saanut kehittyä lapseni kanssa yhdessä ja oppia toimimaan niin että haasteet ovatkin koituneet meille siunaukseksi. En toivonut lapselleni tai itselleni haasteita tähän elämän matkalle, mutta tärkeintä on ollut nähdä se mitä nämä haasteet ovat meille opettaneet. Olen saanut kasvaa ihmisenä, äitinä ja opettajana. Lapseni saa nykyään enemmän tukea, kuin kolme vuotta sitten. Kiitän siitä kaikesta mitä olen saanut oppia ja toivon että voin jakaa oppimaani myös muille. Kuinka tärkeää onkaan olla kiitollinen myös haasteista. Mielenkiintoista eikö olekin? Autismi on muutenkin vain muutaman askeleen päässä erityisherkkyydestä.
Aistien 