Disney prinsessa vs. todellisuus

Pyöräily on kuin merenneitona olemista maanpäällä, kerroin nuorena silmät loistaen. Olin yhtä pyöräni kanssa ja rakastin “lentää” sillä. Hiukset hulmuten laitoin itseni äärirajoille, kunnes jalat eivät enää kestäneet. Pompin tunteja trampoliinilla ja illalla vain katselin pilviä. Pilvet olivat kauniita ja leijailivat taivaalla kauniiden värien ympäröimänä. Ne muuttivat muotoaan ja niitä oli hauska tutkia hiljaa. Mielikuvitukseni oli parhain ystäväni ja sain vain olla hiljaa tuulen kanssa. Vesi ja tuuli olivat elementtejäni ja musiikki kannatteli minua haavemaailmassani. Tuo maailma oli täynnä disney prinsessoja ja unelmia. Se oli vaaleanpunainen ja sininen sekä tuoksui ruusuilta.

Pidin haavemaailmani kiinni vielä pitkään aikuisuuteen. Se oli pakopaikkani maailman julmuudelta. Olinhan kasvanut disney elokuvien aikana ja saanut nauttia monesta sadusta kauniisti kuvitettuna. Niihin oli ollut hyvä paeta aina, kun siihen tuli tarve. Laitoin musiikin korvilleni ja katosin toiseen maailmaan.

Jokaisesta unesta heräämme kuitenkin todellisuuteen. Lapsen syntymän jälkeen sain vielä hetken elää ajoittain unelmieni voimalla hyvään keskittyen. Pikku hiljaa tämä kuitenkin tuli yhä vaikeammaksi. En saanut enää unelmiini yhteyttä ja ne tuntuivat katoavan. Havahduin elämääni tässä maailmassa ja keskittymään siihen, kuinka voisin edelleen pysyä positiivisena ja onnellisena haasteidenkin keskellä. En enää haaveillut yli vuorien, vaan keskityin olemaan onnellinen tässä ja nyt.

Laulu vapauttaa kehoa ja tuo onnellisuuden tunnetta. Samalla tavalla voimme huijata aivojamme hymyilemällä ja hyvään keskittymällä. “Se kasvaa mihin keskittyy” on lause, joka minulle on opetettu jo vuosia. Kun aiemmin elämänohjeeni on ollut kohdella muita kuten haluan itseäni kohdeltavan, olen huomannut keskittyväni enemmän tähän edellä olevaan lauseeseen. Minkä minä haluan elämässäni kasvavan? Haluanko keskittyä murheisiin ja jäädä niihin kiinni vai keskitynkö johonkin muuhun? Ihmisenä teen virheitä ja jään kiinni epäoikeudenmukaisuuksiin, mutta pyrin ohjaamaan toimintani kohti hyvää ja kestävää. Pyrin olemaan parempi versio itsestäni.

Minkä sinä haluaisit kasvavan elämässäsi? Mihin haluat keskittyä? Mistä unelmoit? Estääkö sinua joku? Jos estää, niin milloin ei ehkä enää estä? Voitko valita, tehdä suunnitelmia ja keskittyä hyvään? Mitä elämässäsi on hyvin ja mitä toivoisit lisää? Jos et vielä voi haaveilla kaikesta, niin mistä voit haaveilla? Onko haaveitasi mahdollista pilkkoa pienempiin osiin? Onko uusia unelmia?

Disney prinsessa vaihe on elämässäni jo ohi, vaikka välillä nautinkin Barbie elokuvien vilpittömästä tahdosta hyvään. Hyvä voittaa! Se voittaa aina. Niin kuin hymykin. Vaikeuksienkin takaa löytyy aina jotain hyvää. Se riippuu siitä mihin keskittyy. Elämä on täynnä valintoja. Joka aamu saamme herätä uuteen aamuun täynnä uusia valintoja.

Meidän elämäämme on pitkään varjostanut autismin diagnoosi, joka on tuonut paljon varjoa ja valoa elämäämme. Varjot ovat kasvattaneet nauttimaan valosta ja antaneet elämälle uusia ulottuvuuksia. Ne ovat myös vieneet myös paljon pois. Rajoittaneet, pysäyttäneet ja tuoneet haasteita. Valitsen silti ajatella autismin olevan meille lahja, joka on opettanut meitä kasvamaan paremmiksi versioiksi itsestämme. Missä olisimmekaan ilman autismia?

Sacred mountain on young livingin eteerinen öljy. Se on luotu haaveiden ja muistojen. pohjalta muistuttamaan kauniista vuorimaisemasta. Vahvuus, voima, vakaus ja turvallisuus. Uudet unelmani sisältävät nykyään turvallisia tuoksuja, jotka auttavat minua voimaan paremmin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: