Neuropsykolpogian erikoispsykologi Liisa Klenberg kertoo keskittymiskyvyn muodostuvan kolmesta eri taidosta, Helsingin sanomien julkaisemassa artikkelissa. Hän tekee lasten ja nuorten kuntoutustyötä sekä toimii neuropsykologian alan työnohjaajana ja kuulee usein lasten ja nuorten keskittymisen haasteista. Artikkelissaan hän jäsentää keskittymiseen vaikuttavat kolme perustaitoa: joustavuus, maltti ja tarkkaavuuden kohdentaminen. Hän kertoo artikkelissaan näiden olevan taitoja, joita on mahdollista harjoitella.
Kun vanhin lapseni oli neljä vuotias, eräs sairaanhoitaja ohjasi meidät viemään hänet neurologisiin tutkimuksiin. Lapseni vaikutti tuolloin hyvin tarkkaamattomalta ja hänelle oli yllättäen tullut paljon arjen haasteita käyttäytymisen ja tunteiden hallinnan kanssa. Hänen oli vaikea keskittyä ja siirtymät sekä pukeutuminen muuttuivat hyvin haastavaksi. Pikkuveli oli puoli vuotias ja isoveljen maailma oli muuttunut. Alkuun oletin neljävuotiaani käytöksen olevan uhmaa tai taantumaa. Taantuma on ymmärtääkseni normaalia ja sitä myös ympäristö kertoi minulle. Uhma ei kuitenkaan tuntunut loppuvan vaan se jatkui ja jatkui.
Tämä sama sairaanhoitaja neuvoi minua auttamaan lapseni tarkkaavaisuuden kohdentamista pienillä apukeinoilla. Hän neuvoi minua laittamaan pieneen pulloon 2/3 vettä, 2 tl hilettä sekä kinder lelun. Sulkemalla pullon korkki tiukasti liimaten oli tämä hyvä apukeino tarkkaavaisuuden kohdentamiseen. Sain myös tietää, että tämän tyylisiä aistituotteita on myytävänä erinäisissä yrityksissä.
Tämä kaikki oli silloin vielä kovin uutta ja sain draivin viedä asioita eteenpäin. Pian olimmekin jo lääkärin vastaanotolla ja saimme lähetteen neurologian osastolle tutkimuksiin. Ennen tutkimusjaksoa kävimme vielä sairaanhoitajan ja lääkärin arviossa jakson tarpeellisuudesta. Nämä kaikki tapahtuivat keväällä n. 3kk sisällä. Kesän tullessa pohdin paljon sairaanhoitajan antamaa vinkkiä sekä aloin etsiä lisää tietoa aistiyliherkkyyksistä. Väistämättä löysin aina itseni autisminkirjon sivuilta ja se tuntui kovin oudolta. Voisiko lapsellani olla autisminkirjoa, vaikka hän on niin sosiaalinen?
Tuleva kesä oli meille hyvin haastava. Lämpöaalto yllätti ja kesässä oli hyvin paljon lämpimiä päiviä. Vietimme runsaasti aikaa ulkona, mutta puistot ja muut julkiset paikat olivat lapsen impulssiivisen käytöksen vuoksi haastavia. Lapsi oli karkaileva ja saattoi käyttäytyä arvaamattomasti. Kesän aikana keksin monipuolisia keinoja rauhoittaa lapsen käytöstä. Ostimme trampoliinin ja pienen majan, johon hänen oli helppo mennä piiloon. Käytin tarkkaavuuden kohdistamista apuna monella eri tavalla. Esimerkiksi mustikoiden ja vadelmien poimiminen, muurahaisten tutkiminen, kirjojen lukeminen, legojen rakentaminen jne. Legot olivatkin oiva apu ohjeiden noudattamisen sekä oikeassa järjestyksessä etenemisen harjoitteluun. Ostin lapselle myös lukuisia häntä kiinnostavia tietokirjoja, joiden kuvia hän sai tutkia.
Syksyllä noin puolen vuoden päästä tämän sairaanhoitajan huomioista, oli lapseni saanut diagnoosin ja maailmamme oli uuden edessä Koko edeltävän kesä oli ollut kamppailua lapsen käytöksen kanssa ja koin itseni hyvin ahdistuneeksi. Kesällä lapsi oli onneksi päässyt jo osittain tuen piiriin saatuamme toimintaterapiaan lähetteen. Sain paljon kuvia ohjeistukseen, mutta kaikki tuntui kovin hajanaiselta ja tietoa sai etsiä monella eri hakusanalla. Sain usein kokea olevani huono vanhempi ja kasvattaja, kun lapseni käyttäytyi niin arvaamattomasti. Vielä neurologian testeissä nieleskelin kyyneleitä lapseni käytöksen vuoksi. Entä jos kaikki onkin vain huonoa vanhemmuutta?
Tutkimuksien jälkeen saimme käteemme diagnoosin ja jatko-ohjeet. Se oli haastavaa ja sumuista aikaa. Muistan olleeni hankala ystävä ja ihminen, koska kävin sisäisesti päivittäin kamppailuja oman vanhemmuuteni kanssa. Minulla oli hiukan tukiverkostoa ja käytin sitä hyväkseni tiedon saamiseen. Olin väsynyt. Arki oli kovin haastavaa ja uuvuttavaa. Lisäksi minun piti löytää uudet keinot arkemme hallintaan.
Tuolloin keskityinkin lapseni tunteiden tukemiseen niiden ymmärtämisen kautta. Pyrin auttamaan häntä ymmärtämään tunteitansa sekä kohdistamaan agressiota oikeaan suuntaan. Opetin hänelle myös malttia sekä joustavuutta erinäisten harrastusten ja toiminnan kautta. Silti tuntui, että mikään opettamani ei näkynyt käytöksessä. Lapsi oli hyvin hallitsematon ja minun tuli arjessamme tukea häntä koko hereillä oloajan. Sain omishoitajuuden ja lapseni kävi päivähoidossa harjoittelemassa kodinulkopuolisia sosiaalisia tilanteita. Olin töissä sekä kotona aina valmiudessa toimia. Hetkittäin työssä oleminen tuntui jopa harrastukselta ja levolta, koska arkemme kotona oli niin haastavaa.
Keinoni olivatkin:
- Trampoliinilla hyppiminen (Kehon hahmotus ja tasapainoaisti. Tömähtäminen ja siitä seuraava kehon hahmotus)
- Maja (aistiärsykkeiltä pakoon pääseminen suljettuun tilaan. Tilan hallinta)
- Riippukeinu (Kehon hahmotus, ilmassa oleminen, tuntoaistilla riippumaton tunteminen kehoa vasten sekä heilumaliike)
- Puistossa käyminen (Keinuminen, sosiaaliset suhteet, kiipeäminen)
- Mustikoiden poimiminen ja muut tartkkaavaisuuden kohdentamiseen auttavat tekemiset. Esimerkiksi valkotauluun piirtäminen. (Tarkkaavuuden kohdentaminen)
- Pyöräily (tasapainoaisti, liikunta ja aggressioiden purku)
- Potkutyyny (Karatessa käytettävä potkualusta)
- Lelujen koodaus (Lajittelin lelut siten, että huone oli aina siisti ja lelut sekä leikit helposti valittavissa)
- Kirjat ja lukeminen (Yksityiskohtaiset mielenkiinnon kohteet, joihin oli helppo uppoutua)
- Rutiinit ja struktuurit (Arjen hallintaa ja ymmärrystä tukemaan)
- Kuvat (Arjen hallintaa tukemaan)
- Autoilu (Autossa istuminen rauhoitti lasta)
Aistien 